Svenska website
Ruokakoulussa lapset saavat uusia kokemuksia. Tuoreen kalan käsittely voi olla jännittävää. Kuva: Tuire Matilainen

Ohjaajana ruokakoulussa

Jokaisella ruokakoululla on vastuuohjaaja ja useita apuohjaajia. Vastuuohjaaja huolehtii ruokakoulun suunnittelusta ja toteutuksesta. Apuohjaajat vastaavat oman lapsiryhmänsä ohjaamisesta koko ruokakoulun ajan.

Ohjaaja on mukana lisäämässä lasten tietoja ja taitoja ruoanvalmistuksesta, kunnollisesta ravitsemuksesta ja liikunnasta. Samalla lapset oppivat tuntemaan suomalaista ruokaketjua ja arvostamaan hyvää kotimaista ruokaa.

Ruokakoulussa opitaan tekemällä. Lapset valmistavat kaikki ateriat itse. Ohjaaja tukee ja auttaa, mutta antaa lasten nauttia tekemisen ja uuden kokeilemisen riemusta.

Lasten itsensä valmistamien ruokien lisäksi ruokakoulun ohjelmaan kuuluu myös liikuntaa, oppimistuokioita ja maatilavierailu.

Ohjaustyössä tukena toimivat Ruokakoulun ohjaajan käsikirja ja muut ohjaajille suunnatut materiaalit.

Ohjaajaksi

Back to top of page