Svenska website

Kesän Ruokakouluja suunnitellaan parhaillaan

Julkaistu

Paikalliset 4H-yhdistykset järjestävät jälleen Ruokakouluja kesällä 2019 eri puolilla Suomea. Ilmoittautuminen käynnistyy 1. maaliskuuta.

Ruokakoulut tarjoavat 8-12-vuotiaille lapsille hauskaa ja hyödyllistä tekemistä kesälomalla. Herkullinen ja terveellinen ruoka tulee leiripäivien aikana tutuksi, kun lapset kokkaavat ja leipovat itse. Lapset saavat valmistaa pullataikinaa, rikkoa kananmunia, maustaa, keittää ja paistaa valmistaessaan joka päivä muun muassa lounaan ja välipalan itselleen ja muille leiriläisille.

Lapset tutustuvat myös ruoan alkuperään vieraillessaan yhtenä päivänä maatilalla. Ruoan reitti pellolta pöytään tulee tutuksi, kun he saavat tutustua erilaisiin eläimiin ja esimerkiksi vihannesten viljelyyn.

“Poikani ei ole aiemmin tutustunut lehmiin eikä vieraillut maatilalla, jossa on mahdollisuus tutustua maidon matkaan maatilalta ruokapöytään. Todella mukavaa!”

– vanhemmat

Ruokakoulun kohokohta on perhepäivällinen. Silloin lapset valmistavat aterian, kattavat ja tarjoilevat aterian vanhemmilleen ja muille läheisille, jotka saapuvat tilaisuuteen vieraiksi.

“Perhepäivällisellä oli hieno kokemus nähdä lapset niin sopuisina, rauhallisina ja iloisina. Lapsista oli mukavaa laittaa ruokaa ja leipoa. Onnistuitte todella hienosti innostamaan lapsia ja annoitte heille itseluottamusta ja uskallusta. Ruokailussa näimme hienosti sen, mitä lapset olivat oppineet ruokakoulun aikana.”

– vanhemmat

“Poikani piti ruokakoulusta todella paljon ja toivoo pääsevänsä osallistumaan uudelleen. Hän on ollut monilla leireillä, mutta tämä oli paras kaikista!”

– vanhemmat

Kiinnostuitko? Seuraa ruokakoulu.fi -sivustoa, josta näet suunnitteilla olevat ruokakoulut.

Lisätietoa ja ilmoittautumiset

Back to top of page